Jan Söderblom
Jan Söderblom
Jan Söderblom on viulisti, kapellimestari ja Suomalaisen kamariorkesterin taiteellinen johtaja, joka on toiminut myös Helsingin kaupunginorkesterin 1. konserttimestarina sekä vieraillut sekä solistina että kapellimestarina useissa kansainvälisissä orkestereissa ja oopperataloissa.
Viulisti ja kapellimestari Jan Söderblom on kolmen vuosittaisen musiikkijuhlan sekä vuodesta 2021 Suomalaisen kamariorkesterin taiteellinen johtaja.
Helsingin kaupunginorkesterin 1. konserttimestarin tehtävänsä lisäksi hän on kysytty vieras sekä kapellimestarina että konserttimestarina Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Hän on aiemmin toiminut Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina (2012–2016) ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana (2002–2009).
Söderblom on esiintynyt kotimaisten orkestereiden lisäksi useiden pohjoismaisten orkestereiden ja Japanin filharmonisen orkesterin solistina. Intohimoisena kamarimuusikkona Söderblom oli yksi Uusi Helsinki -kvartetin perustajajäsenistä vuonna 1982.
Oopperakapellimestarina Söderblom on vieraillut Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Norrlandin oopperassa ja Suomen kansallisoopperassa. Hänen johtamansa Veli-Matti Puumalan Anna-Liisa -oopperan levytys sai Gramophone-lehden Editor’s Choice -maininnan.