Sibelius-viulukilpailun hakuaika ja lipunmyynti alkavat
Ilmoittautuminen ja lipunmyynti toukokuussa järjestettävään XIII Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailuun käynnistyvät joulukuussa. Maailman arvostetuimpiin kuuluva suomalaiskilpailu erottuu uudistetulla finaaliohjelmistollaan.
5.12.2024

Uudistunut finaaliohjelma

Sibelius-viulukilpailun finaaliohjelmistoon on tullut merkittävä uudistus. Viimeisellä kierroksella osallistujat soittavat Sibeliuksen viulukonserton ja yhden neljästä ennalta valitusta, vuosina 1994–2015 sävelletystä konsertosta. Vapaavalintaisen konserton säveltäjät ovat Unsuk ChinOliver KnussenMagnus Lindberg ja Kaija Saariaho.

”Monissa suurissa kilpailuissa finaaliohjelmisto on hyvin perinteistä. Tuoreimpia säveltäjänimiä edustavat usein Stravinski tai Bartók, toteaa Sibelius-kilpailun tuomariston puheenjohtaja John Storgårds. Hän pitää nykymusiikin ottamista ohjelmistoon Suomessa hyvin luontevana. ”Tämä kilpailu on erinomainen tilaisuus kääntää tämä uusi lehti. Se on myös hyvä viesti Suomesta ulospäin!”

Storgårds toteaa edelleen, että kilpailuun valmistautuminen on osallistujille tärkeä tilaisuus ottaa uusia teoksia ohjelmistoon. ”Kyllä varteenotettavan muusikon on oltava kiinnostunut aikamme musiikista. Mielenkiintoista on nähdä, mikä uusista konsertoista osoittautuu suosituimmaksi!” 

Ajankohtaista nykymusiikkia kuullaan myös kilpailun välierissä, joiden pakollisena teoksena on Sibeilius-viulukilpailun säveltäjä Outi Tarkiaiselta tilaama teos. 

Finaalierät soitetaan Pekka Kuusiston johtaman Helsingin kaupunginorkesterin ja Dima Slobodenioukin johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa. 

Kansainvälisessä Jean Sibelius -viulukilpailussa on kaikkiaan kolme erää. Alku- ja välierät soitetaan Sibelius-Akatemian konserttisalissa (Pohjoinen Rautatiekatu 9), finaalierät Musiikkitalon Konserttisalissa. 

Kilpailun yhdeksänjäsenisen tuomariston muodostavat viulutaiteilija Elise Båtnes, viulisti-kapellimestari Jan Söderblom, viulisti-kapellimestari Jean-Jacques Kantorow, viulutaiteilija Jinjoo Cho, viulutaiteilija Levon Chilingirian, viulutaitelija Liza Ferschtman, viulunsoiton professori Réka Szilvay ja viulutaiteilija Sung-Ju Lee. Tuomariston puheenjohtajuudesta vastaa kapellimestari John Storgårds